Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Uudet treffit

Taimi kävi vielä eilen tiistaina varmuuden vuoksi uusintatreffeillä. Pariskunnan ei tarvinnut kuin suurinpiirtein nähdä toisensa, niin lempi leiskahti jälleen.Ensimmäisen ja viimeisen astutuksen väli oli melkeinein viikko. Katsotaan miloin pennut näkevät päivänvalon?

perjantai 14. syyskuuta 2012

Taimi ja Aaron treffeillä


Taimi on Aaronin luona treffeillä ja hyvin pariskunnalla synkkaa. Taimi on nyt astutettu kahdesti ja huomenna saavat vielä heilastella jos heitä vielä kiinnostaa.
Pentujen siis pitäisi syntyä marraskuun puolessa välissä. Tarkoitus on joka tapauksessa viedä Taimi myös ultraan. Toivotaan, että pentuja tulee, ja sitten oikein paljon, jotta kaikki pentua odottavat saisivat sen omansa kotiin vuoden vaihteessa.
(Kuvat,Johanna Maukonen)
Pikkasen ryhtiä

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksyn pentusuunnitelmat

Tämä blogi herää taas pikkuhiljaa eloon syksyn pentusuunnitelmien myötä.
Taimin juoksu alkoi yllättäen jo tänään, joten Taimi astutetaan Aaronilla viikolla 37.
Katsotaan aloittaako Wenjakin juoksunsa nyt aiemmin.