Astran ja Swedun pentujen blogi löytyy täältä. Pennut tehdään yhteistyössä Astran omistajan kanssa ja kasvavat Katjan luona.
Seuraavat pennut Woollandiaan on mahdollisesti tulossa Wenjalle syksyllä/talvella 2012
Woollandian pennut
lauantai, 28. tammikuuta 2012
Roy X Tiny pentujen kuulumiset
Löytyy jatkossa täältä . Woollandiaan jäivät Kyösti ja Alli. Katsotaan jäävätkö ne "kalustoon" vai muuttavatko joskus maailmalle.Molemmista on tarkoitus kouluttaa paimenkoira työ/kisa käyttöön.
Viimeinenkin lähti
perjantai, 27. tammikuuta 2012
Huikun muutto
Väki Woollandiassa vaan vähenee. Tänään lähti Huiku uuteen kotiinsa, Minnan ja Jussin harrastus/paimenkoiraksi. Kavereina Huikulla on pari muuta bortsua.
torstai, 26. tammikuuta 2012
Lampaita
Päästiin tänään katsomaan lampaita aidan takaa. Aikaste isoja olivat. Onneksi turvana oli meidän Tutorit.
Hiukan myös leikittiin.
Hiukan myös leikittiin.
tiistai, 24. tammikuuta 2012
Floon ja Kustin muutto
Floo(Ellen) ja Kusti(Gustaf) lähtivät tänään uusiin koteihinsa. Floo muutti Virpin luokse muutaman muun koiran "laumaan" harrastus/paimenkoiraksi; ja Kusti työkoiraksi nautatilalle,Anun ja Hannun avuksi.
sunnuntai, 22. tammikuuta 2012
Lisää kauhukakaroita ja tasapainoilua
Kuultiin juuri että "meidän"Swedulle ja Astralle syntyi tänään 6 pojankloppia ja 3 prinsessaa. Aikamoinen määrä, kun mekin saadaan jo vaikka mitä aikaiseksi. Tälle pentueelle tulee sama kennelnimi kuin meille(onnex oltiin ensin), mutta kakarat kasvaa Astran omistajan luona. Heidän oma pentublogi löytyy täältä Astra & Swedu
Tänään Tutor lammas ohjelmassa oli tasapainoharjoittelua.Kauankohan Gustaf mahtaa kiikkua tuossa rappusilla.
Tänään Tutor lammas ohjelmassa oli tasapainoharjoittelua.Kauankohan Gustaf mahtaa kiikkua tuossa rappusilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



