Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 8. helmikuuta 2014

Pentusuunnitelmia

Woollandiassa ei tällä hetkellä pentuja.
 Seuraavat pennut suunnitteilla Woollandiaan mahdollisesti talvella 2014/2015.

Augustus ja Paavi

Augustus ja Paavi lähtivät siis tänään uusiin koteihinsa. Augustuksen tarinoita voi lukea omasta blogista. Paavin tarinoita voi seurailla omistajan facesta. Olen linkittänyt kaikkien uusien omistajien facesivut tai blogin Woollandian koirien blogiin.
Kotiin jäi Lotta ja Akseli.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Lenkkeilyä

Ilmojen lauhduttua ollaan lenkkeilty aika ahkerasti. Isojen koirien perässä juostaan pitkin peltoa. Eilen jopa paistoi aurinko.
Paavi ja Augustus lähtevät huomenna omiin koteihinsa.


maanantai 3. helmikuuta 2014

Lampolassa

Lauantaina lähti Grimm omaan kotiinsa Joensuuhun. Grimillä on oma blogi, ja kuulumisia voi jatkossa lukea sieltä. Hyvin oli pojan automatka mennyt ja eka päiväkin.

Meitä on vielä neljä täällä paikan päällä. Tänään käytiin tutustumassa lampolaan, sekä sisällä, että ulkona. Pari meistä oli ensin hiukan ujompia pari muuta taas uskaltautui heti vanhempien koirien perässä lampaiden "aidalle".
Mitähän tuolla aidan takana onkaan?

Kertoisko Tiikeri lisätietoja?

Käydäämpä tsekkaamassa

Mää kans

Lähemmäksi ei kyllä mennä

Mää haluun pois täältä jo