Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 29. marraskuuta 2012

Hovi"etiketissä" tutustuttiin uusiin maisemiin

Tänään pennut pääsivät kokeilemaan miltä tuntuu olla evakossa omasta boxistaan.
Boxin ympärillä kun tehdään pientä remonttia.
Alakerran kulmassa oli hyvä lötkötellä. Myös Taimi viihtyi kun sai hiukan muutakin seuraa kuin kakarat. Taimi pääsi myös tänään pidemmälle mettä/peltolenkille. Eipä siitä huomaa, että olisi vajaa kaksi viikkoa sitten pyöräyttänyt pentuset maailmaan.