Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 15. marraskuuta 2012

Taimin kuulumiset

Taimi ei vaikuta siltä, että pennut vielä tänäänkään syntyisi. Toki ensimmäisestä astutuksesta on juuri nyt kulunut 63 vrk. Odottelin vaan, että pennut syntyisi samalla aikataululla kuin viimeksi eli 61 vrk:lla.Olisikohan tämä porukka sittenkin saanut alkunsa vasta viimeisestä astutuksesta.

Wenja ja Swedu ovat jo hiukan kirmailleet keskenään, mutta eipä tytöllä vielä parhaat päivät ole. Niitäkin siis odotellaan.